#James Potkukelkka | Explore Tumblr posts and blogs | Tumgik
James Potkukelkka lisää rullille Wildeja, jotka saavat kertoimen. Kerroin voi olla mitä tahansa 2 ja 5 väliltä, ja näitä Wildeja voi ilmestyä yhdelle kierrokselle useampiakin. Lisäksi tämä Wild käynnistää myös vapaakierroksen, jonka jälkeen saat uuden voittokertoimen!
Yksi Pafin hulvattomista peleistä on Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa toteutettu Rampen rytmikäs riemuriihi, jonka keloilla seikkailevat James Potkukelkka, Jarno Ahma, Herra 47 ja Senor Granada. Lisäksi supisuomalaista menoa tarjoavat mm. Antti Tuiskun kanssa yhteistyössä tehty Anatude ja Suomen 100-vuotisjuhlavuonna tehty Korsuelämää (Trench Life).
Kampanjan kohteena oleva peli on Paf -kasinon ikioma peli. Joten et voi nauttia sen pelaamisesta missään muualla. Pelissä on tutulta näyttäviä hahmoja eli niitä on esittänyt Pirkka Pekka Petelius. Kyseessä ovat esimerkiksi hänen hahmonsa nimeltään Jarno Ahma, Herra 47 ja James Potkukelkka. Pelissä on aina meneillään jonkin hahmon tila. Niiden mukaan pelissä jaetaan erikoisvoittoja eli ne muuttuvat hahmojen mukaan. Pelissä on viisi rullaa ja kolme riviä. Pelin ulkoasu on huikean hieno ja siinä on esillä paljon toimintaa. Tämän pelin pelaaminen on todella viihdyttävää kuin katsoisi samalla televisiosta jotain sketsiohjelmaa.
Savon lahja suomen rappiotubetukseen: pottukoira
James Potkukelkka kommunikoi lähes pelkästään toistuvien hokemien avulla. James lausuu (tai huutaa) kutakuinkin "apuva!" tai "apuuuvva!". Myös pitempi muoto "aa-aa-aa-apuva!" sekä rytmitetty huuto "apuva, apuva, aa-puu-va" ovat esiintyneet sarjoissa. Muita James Potkukelkan usein kuultuja lausahduksia olivat mm. "jaha", "eh-he-he", "rouva on hyvä vaan", "tuttavallisesti [mitä sitten tekeekään] hän" sekä "yök" ja "nam". Myös osuva lausahdus "happi loppuu, pierettää" on Jamesin sanaisen arkun parhaimmistoa. Tämän fraasityypin muunnoksista mainittakoon Potkukelkan eräässä sketsissä käyttämä "putki loppuu, pakottaa" sekä toinen variaatio "heppi loppuu, hävettää". Erityisesti Manitbois-sarjan aikana sananmuunnokset rikastivat Jamesin jo sinänsä erikoista kielenkäyttöä: kepupullo - pupukello
Sarjan edetessä James Potkukelkka alkoi elää omaa elämäänsä ja sketsin alkuperäinen parodialuonne hävisi. N. O. Hääppösen ja J. Potkukelkan suhde muuttui monipuolisemmaksi: Hääppöstä mm. ärsytti suunnattomasti Jamesin virheellinen kävelytyyli, jota hän yritti korjata naruterapialla. James tapasi myös muita Pulttibois-vakiohahmoja, kuten Kallialan esittämän Arvid-mannen, joka yritti päästä .
James Potkukelkka on luoma ja näyttelemä hahmo, joka esiintyi vuosina – sketsisarjoissa ja . Hänen tunnettu huudahduksensa oli "Apuva!" Pulttibois-sarjan esittäminen aiheutti 1990-luvun alussa "apuva!"-huudahduksen yleistymisen erityisesti lasten keskuudessa.