Terijoen vanha kasino ja hotelli
Mutta samalla isä oli nähnyt, mikä mahtava merenranta-alue samainen Muurilanlentohiekka toisaalta oli, se osa, joka ammoisista ajoista oli ollut hiekan alla eikäkasvanut mitään. Hän tahtoi viedä meidät sinne ja näki jomielikuvituksensa silmin, miten Muurilan hiekkarannasta kerran tehtäisiin Suomen jaehkä Skandinavian suurin merikylpyläalue. Ja tosiaan, pientä olivat Terijoensannat Muurilan hehtaarien laajuisten hieta-aavikoiden rinnalla. Kerrassaan uupui, kuneväskassien kanssa tarpoi pehmeässä hiekassa.
Matkanjohtaja taisikin mainita lähimmän rahanvaihtopisteen olleen Dyynien hotellilla, Repinossa ei ollut. Terijoen keskustasta en muista olisiko siellä ollut. Tosiaan, jobbareita pyöri hotellien nurkilla ostamassa länsimaisia kuteita ja vahtamassa pimeästi ruplia. Pimeellä kurssilla sai noina aikoina 40 ruplaa sadalla markalla, jopa 50 ruplaa, jos hyvin osasi tinkiä. Olihan se edukasta viralliseen kurssiin verrattuna, kun sillä sai ehkä 16 ruplaa. Vaan täysihoitomatkojahan nämä kyllä oli. Varsinaiseen asumiseen ja syömiseenhän rahaa ei kulunut. Tahtoi olla välillä tekemistä niiden ruplien tuhoamisen kanssa. Eihän niitä silloin saanut Suomeenkaan tuoda, eikä niitä täällä pankki olisi vaihtanutkaan. Joskus nimellisesti piti silmänlumeeksi vaihtaa pieni määrä virallisesti pankissa, kun oli ostanut jotain ruplakaupasta sellaista mistä olisivat rajalla saattaneet alkaa valuutanvaihtokuittia tivaamaan.
Kun Terijoen suurenmoista rantarivieraa ajettiin länteen päin, tuli ensin vastaanTyrisevä, sitten Vammelsuu ja Metsäkylä ja vieläkin pitemmälläIno ja siihen liittyvä Inonniemi kuuluisine pattereineen. Inon mahtavat linnoitukset oliTarton rauhansopimuksessa määrätty hävitettäviksi, mikä olitapahtunutkin. Minun oli mahdotonta ymmärtää, mikä voima oli voinut rikkoamahtavat terässeinämät ja tykkijalustat. Mutta siellä nuo betonimassat,ruostuvat tykit, käytävät, kellarit, sisäpihat ja vallitukset lojuivatenemmän tai vähemmän murskattuina autiudessa ja yksinäisyydessä.Teimme sinne retkiä muutaman kerran. Kerran tavoitimme englantilaisen tai amerikkalaisenfilmausryhmänkin, joka suurine kameroineen kierteli valleilla. Jostakin syystä Inonpatterien historia ei kotona koskaan ollut tarkemmin esillä. Sen vuoksi tuijotin noitaraunioita kuin jotakin mahtavaa muinaiseläintä, voimatta käsittääniiden olemassaolon syytä. Kuka ne oli rakentanut ja miksi? Ja miksi niitä eikunnostettu, kun ne olivat Suomen maaperällä?
Terijoen Merikylpylän kasino, joka paloi v
Vuosisadan vaihteessa eteläisen Kivennavan rantakylien elämä keskittyi turismiin ja muihin palveluihin. Kesävieraita viihdyttivät esimerkiksi Terijoen kylässä ”…kaksi elokuvateatteria, ratsuhevosten vuokraamo, rullaluistinrata, useampia biljardeja ja keilaratoja sekä tilapäisesti ampumaratoja, karuselleja ja sirkuksia.”(Salokas 1951, s.141). Terijoella oli myös kasino, jonka 400 hengen konserttisalissa Pietarista tuodut maailman huippuluokan taiteilijat esiintyivät kesällä arkisinkin konserteissa ja oopperoissa.
Viikon mittaisia rantalomamatkoja järjestettiin 1970- ja 1980-luvuilla Repinoon ja Ollilaan (Solnetshnoje). Täyshoitola "Dyynit" sijaitsi Ollilassa ja Repinossa suomalaisia majoitettiin turistihotelli Repinskajassa. Onkohan täällä ketään tuon ajan matkoille osallistuneita? Muistaako kukaan mikä oli sen Terijoella sijainneen ravintolan nimi? Paikka oli kai itsensä presidentti Urho Kekkosen vihkimä jollakin Neuvostoliiton valtiovierailullaan 1960-luvun loppuvuosina. Muistaakseni ravintolasali sijaitsi toisessa kerroksessa, jonne kierreportaat. Iltaisin paikassa oli tanssimeininkiä.
Ilpo osasi soittaa myös pianoa tavalla, joka herätti minussa kateutta, vaikkahuomasinkin, ettei hänellä ollut edellytyksiä päästä kovinpitkälle. Hän oli liian levoton ja monitoiminen alistuakseensäännölliseen harjoitteluun. Itse asiassa hän osasi perusteellisemmin vainMerikannon Kesäillan valssin. Myös Uolevi osasi soittaa. Hän oliensimmäinen jonka olen kuullut soittavan "jatsia", mitä se nyt tarkemmin sanottunaolikin. Se tuntui minusta valtavan rohkealta ja vallankumoukselliselta. Ei kukaan voi muistellaeteläistä Karjalan kannasta puhumatta siitä romantiikasta, jonka tsaarin aikaoli jättänyt sen maankamaralle. Se oli tietysti meidänkin perhekuntammevarttuneemman väen jatkuvan ihailun, ihmettelyn ja lähes kultillisen huomioinninkohteena. Rannikon kaikki huvilaerikoisuudet, aina "pitsihuvilaa" tai Ilja Repinin kotiamyöten olivat tuijotuksemme kohteita. Autoa hiljennettiin niiden kohdalla. Vaellettiintietysti Raivolan leh-tikuusimetsässä, jonka Katariina II oli perustanut saadakseenhyviä mastopuita. Poikettiin "Vulinassa", pirun ynnä muiden kauhuolentojen kuviatäynnä olevassa puistossa, jonka joku originelli aatelismies oli antanut luoda.Nämä nähtävyydet olivat minullekin suuria elämyksiä. Muttaikäkauteni vain oli sellainen, etten voinut omaksua tuota kulttuuria sillä tasollamillä aikuiset siitä puhuivat. Olin iässä, jossa "poika elääelämäänsä". Tuo haltioitunut ihailu, joka oli aikuisten huulilla, vaintympäisi ja sammutti mielikuvituksen. Oikeastaan vain Terijoen venäläinen kirkkovalkoisine seinineen ja sinisine sipuleineen vaikutti niin, että sen kauneuttasinänsä teki mieli ylistää. Mutta huvilat "estetiikkana" jakulttuurihistoriana ikävystyttivät. Olisin tietenkin halunnut seikkailla noissapihoissa ja puistoissa, vakoilla huviloissa asuvia ihmisiä, kiipeillä niiden katoillaja kuisteilla, patsaissa ja pilareissa, ulokkeilla ja nikamilla. Mutta auto ajoisäälittä kaiken ohi.
Tietenkin Terijoen-matkojen yhteyteen liittyi alitajuisesti tietoisuus "makeastaelämästä", joka velloi merenranta- ja kylpyläelämänliepeillä. Kasinon äärellä saattoi päivälläkinnähdä hienosti pukeutuneita keski-ikäisiä naisia, tyylikkäitänuoria herroja ja tukevia, äveriään näköisiä vanhempia herroja,jotka polttelivat sikaria. Mutta se kaikki oli kovin kaukaista. Ei edes syömistäkasinolla juuri harrastettu. Ilpokin oli aivan liian nuori jotta hänellä olisi ollutkosketuksia kasinoelämään. Silti hän minusta tuntui suhteellisesti paljonviisaammalta ja kokeneemmalta kuin itse olin. Hän osasi arvioida elämääpaljon syvemmin ja kriittisemmin. Hän oli minua kolme vuotta vanhempi. Terijoella olisitä paitsi tyttöjä paljon enemmän kuin Kanneljärvellä. Ainakinmyöhempinä kesinä Ilpo jo katseli heitä. Hän kuvitteli tuntevansa muunmuassa Liisa Tuomen, joka jonakin kesänä oli keskipiste paikkakunnalla. RakastuinIlpon selitysten perusteella Liisa Tuomeen, vaikken ollut koko tyttöänähnytkään.
kasinolla vai kenties Terijoen hiekkarannoilla
Mustavalkoisista kuvista ei välity kaikki rantahiekkojen kesäinen loisto. Karjala Lehti värittää rantahiekkoja: “Sinisen ja valkoisen meren ja ruskean hiekan lisäksi: kirjavia päivänvarjoja, värikkäitä uimapukuja, sadoittain päivettyneitä auringonkylpijöitä, vesikelkkamäki, napakiikku vedessä, soututuoli (harvinaisuus) – –”.6 Kuvissa näkyykin ranta täynnä ihmisiä, kaikki uima-asuissaan nauttimassa kesäpäivästä. Ranta oli Terijoen kesänvieton keskus. 1930-luvulla Lotat pitivät rannalla kahvilaa, uimakopit olivat pitkässä rivissä ja jäätelömyyjä käyskenteli rannalla kärryineen. Valokuvauskojeitakin löytyi.
Hiekkarantojen Terijoki: Huvilaelämää Kannaksella
Alueliitosten seurauksena Terijoki laajeni alkuaan alle 50 neliökilometrin kokoisesta 122km² laajuiseksi ja asukkaiden määrä kasvoi 8.000:een henkeen.
Toiminta alkoi jälleen vilkastua
Terijoesta kehittyi 1920- ja -30 -lukujen kuluessa uudelleen kesäpaikka, jonka kaikki tunsivat Suomen Rivierana. Hiekkarannat ja suotuisa ilmasto toivat kävijälle mieleen Etelä-Euroopan lämmön. Vielä 1930-luvun lopulla kesänviettoa verrattiin kuitenkin ”kultakauteen”, pietarilaisten huvilayhteisön kesäparatiisiin. Ränsistyneet huvilat muistuttivat menneestä, vaikka kesäsesonki olikin vilkastunut uudelleen.
Pitkä rakennus, jonka taustalla on puita
Monikansallisen Terijoen kautta määriteltiin paitsi vihollista – vallankumouksellista Venäjää – myös omakuvaa. 1920-luvun alussa Suomen eduskunta loi ohjelman, jonka mukaan Kannaksen suomalaista asutusta tuli lisätä ja ”muukalaisten” maanomistus lakkauttaa. Tähän samaan määrittelyprosessiin liittyy myös matkailun edistäminen ja turismipropagandan käyttö nuoren tasavallan asukkaiden kansalaistunteen kasvattamisessa.
Terijoen Merikylpylä Oy — Historia
Anniskeluoikeuksia haki Kivennavan (johon Terijoki tuolloin kuului) kuntakokoukselta 30 henkilöä - pelkästään 1890-luvulla.
9 omaa vierashuonetta; majoitus tapahtui yleensä muualla
Vaikka Terijoelle ei olisikaan tullut ensisijaisesti terveys mielessään, ei tekeminen kesäsesonkina loppunut kesken. Rannalla loikomisen lisäksi vierailijalla oli käytössään hotellien ja rantakasinoiden viihdetarjonta, sekä keskikylän elokuvateatterit. Terijoen hotelleissa oli suuret tanssilattiat, joilla päivää saattoi jatkaa auringon laskettuakin. Tanssit jatkuvat yhteen saakka ja niitä oli tarjolla useana iltana viikossa. Illalla saatettiin tanssien lisäksi tarjota muutakin ohjelmaa hotellien iltamissa.
Terijoki oli 30-luvulla ”Suomen Riviera”
Terijoelle kasvoi 1900-luvun alkuun mennessä kokonainen kesämaailma suurine, ylellisesti kalustettuine huviloineen, joita ympäröivät laajat puutarhat. Myös alempien virkamiesten ja muiden kaupunkilaisten tarpeisiin löytyi Terijoelta vuokrahuviloita ja pensionaatteja. Alue eli matkailusta, jonka vetonaulana olivat pitkät jääkauden muovailemat hiekkarannat.
[PDF] ER I JO K I ympäristöineen
Terijokea mainostettiin lehdissä erityisesti sen terveellisyydellä: raikas meri-ilma, auringon parantava voima. Kylpylöissä oli parantavia hoitoja jos jonkinlaiseen vaivaan. Lehtimainoksissa oli tärkeää mainita myös kylpylän lääkäri, jotta vieraat tiesivät jo etukäteen, kenen hyvään hoitoon joutuisivat paikan päälle tullessaan. Tuolloin kylpylä oli ensisijaisesti paikka, jonne saattoi tulla parantelemaan erilaisia vaivojaan, joten se ei ollut nykykäsityksen mukainen kauneushoitoihin ja uimiseen keskittyvä laitos. Oli trendikästä lähteä terveydellisistä syistä lomailemaan. Erityisesti venäläisiä vieraita oli aikanaan houkuttanut alueelle seudun runsaat lähteet. Lähdeveden juomisella ajateltiin olevan parantavia vaikutuksia.