Onko vedonlyönti ulkomaille turvallista
Hyvät jääkiekon katselumahdollisuudet ja sekä ulkomailla ovat lisänneet kiinnostusta entisestään. Tämän oppaan tarkoitus on avata saloja jääkiekkovedonlyöntiin liittyen sekä ohjata kohti parempaa vedonlyöntimenestystä.
Jos mielii laittaa vaalivetoja sisään, on siis syytä perustaa tili myös ulkomailta käsin toimiville pelisivustoille. Hyviä valintoja ovat vedonlyöntipörssit kuten Betfair ja nettikasinoista laajimmat, esimerkiksi Unibet ja William Hill.
Pokerin lisäksi Tommi harrastuksiin kuuluvat vedonlyönti, matkustaminen, shakki, hyvät ravintolat ja viinit. Tommi on asunut ulkomailla vuodesta 2015 lähtien ja toiminut rahapelialalla erilaisissa tehtävissä.
Vedonlyönti Veikkauksen kohteissa ei onnistu ulkomailta käsin
Se, että pelaaja pääsee todennäköisesti kertoimien mukaisesti voitolle, vaatii usein melko isoja määriä pelejä ja suuren pelikassan, koska kertoimista huolimatta yksittäiset tapahtumat voivat kääntyä mihin suuntaan tahansa. Suomessa Veikkauksen peleissä on usein selkeästi huonommat kertoimet kuin ulkomaisissa vedonlyöntitoimistoissa tai , kuten esimerkiksi Unibet, NordicBet ja Betsson, mutta harrastuksenomaiselle toiminnalle Veikkaus on toki tutuin vaihtoehto. Netticasinot kuten esimerkiksi Casumo, tarjoavat usein myös vedonlyöntiä, mutta aivan kaikkista casinoista ei vedonlyöntiosiota kuitenkaan löydy. Parhaat nettikasino -oppaat tarjoavat tietoa , jackpoteista, ilmaisesta pelirahasta, ja verovapaista kasinoista. Näiden lisäksi on nykyisin tarjolla kasinoita joihin ei tarvitse rekisteröityä ollenkaan pelatakseen.
Vastaajien mielestä monopolin ulkopuoliset sivustot eli pääosin ulkomaiset rahapelisivustot tarjoavat parempia kertoimia vedonlyönnissä ja palautusprosentteja kasinopeleissä. Lisäksi vaihtoehtojen määrä oli laajempi kuin Veikkauksen sivuilla, sekä kiinnostavampi. Suurin osa suomalaisista kannattaa nykyistä monopoliasemaa, mutta ulkomailta käsin toimivien rahapelisivustojen toimintaa ei myöskään haluta rajoittaa.
Mies oli perustanut sivuston, johon oli koottu eri peliyhtiöiden vedonlyöntikohteiden kertoimia, vedonlyönti- ja kasinotoimijoiden mainoksia sekä linkkejä, joiden kautta pelisivustolle tulevien pelaajien rekisteröitymiset ja pelaaminen toivat tuloja myös sivuston omistajalle. Toimintatapaa kutsutaan affiliate-markkinoinniksi. Sivustolla mainostivat esimerkiksi sellaiset ulkomaiset peliyhtiöt kuin Unibet ja Betsson.
Olemme listanneet tähän meidän mielestä parhaat ulkomaiset vedonlyöntitoimistot. Kriteerit millä nämä on valittu ovat seuraavat:
Verkkopelipalvelun käyttö ulkomailla
Yksiselitteisesti, on! Vaikka veikkauksella on monopoli suomen vedonlyöntimarkkinoihin ei se tarkoita, että suomalaiset eivät saisi pelata myös ulkomaalaisissa vedonlyöntiyhtiöissä. Erittäin monessa ulkomaisessa vedonlyöntiyhtiössä on kuitenkin todella paljon suomalaisia työntekijöitä sekä omistajia. Veikkauksen monopoli estää vedonyöntiyhtiöiden mainostamisen ja kiinteiden vedonlyöntipisteiden perustamisen suomeen, mutta se ei estä suomalaisia käyttämästä niiden palveluita. Rahansiirrot ja verotuskin menee täysin samanlailla kuin Veikkauksella. Voit suomalaiselta pankkitililtä siirtää rahaa peliyhtiölle sekä pelitililtä kotiuttaa voitot omalle pankkitilille. eli Malta Gaming Authority lisenssin alla toimivat vedonlyöntiyhtiöt ovat suomalaisille pelaajille verovapaita. Malta kuuluu Euroopan Talous Alueeseen ja näin ollen veikkausvoitot ovat vapaita verotukselle.
Vedonlyöntiä blokataan Euroopan ulkopuolella
Parhaat sivustot live-vetoihin tarjoavat monia yhteneviä ominaisuuksia, mutta loppujen lopuksi jokainen vedonlyöjä valitsee itselleen parhaan vedonlyöntisivuston omien mieltymysten mukaan. Olemme listanneet alle muutamia ominaisuuksia, joita huomioimme suomalaisia ja ulkomaisia vedonlyöntisivuja arvioidessa.
Maksublokit ulkomaisille nettikasinoille – mikä muuttuu
Kuluttajan kannattaa aina kilpailuttaa tarjonta. Samalla tavalla kuin kilpailutat sähköyhtiöt tai vakutuusyhtiöt tulee pelaajan kilpailuttaa myös vedonlyöntiyhtiöt. Pelaajalle kilpailuttaminen kannattaa, koska vedonlyöntiyhtiötä voit vaihtaa kuin sukkia. Sinun ei tarvitse sitoutua vedonlyöntiyhtiöön, vaan voit vaikka jokaisen vedon lyödä eri vedonlyöntitoimistolle. Joten sinun kannattaa aina valita se vedonlyöntiyhtiö, mikä tarjoaa sinulle parhaan kertoimen tai vastaavasti parhaan kampanjan. Erilaiset kampanjat ovat jo pelkästään suurin syy valita vedonlyöntiyhtiöitä ulkomailta. Kotoinen Veikkaus ei ikinä anna pelaajille tai ilmaisvetoja. Sen sijaan lähes poikkeuksetta ulkomaalaiset vedonlyöntiyhtiöit antavat pelaajilleen tervetulobonuksen, jonka arvo saattaa olla jopa satoja euroja. Tämän lisäksi vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat pelaajilleen kampanjoita, missä palkitaan etevimmät pelaajat. Olemme pistäneet alla olevaan listaan parhaat vedonlyöntiyhtiöt ja bonukset. Valitse listasta itsellesi sopivat vedonlyöntiyhtiöt ja aloita pelaaminen. Aina kun avaat uuden pelitilin kannattaa se tehdä tämän listan kautta, sillä samalla pääset osallistumaan tämän sivuston ainutlaatuisiin kilpailuihin
Ulkomaiset nettikasinot: Valitse hyvät rahapelit ulkomailta 2024
Kun lyöt vetoa raveissa, suomalainen monopoliyritys ottaa oman katteensa ja luonnolisesti suomalaiset kohtuullisen korkeat verot. Katteella tuetaan hyväntekeväisyyttä ja esimerkiksi suomalaisraveissa toimia erilaisia vedonlyöntimahdollisuuksia. Tästä syystä ulkomaiset peliyhtiöt, jotka toimivat matalamman verotuksen maissa kuten esimerkiksi Maltalla, ja joiden toimintakatteet ovat pienemmät, voivat tarjota huomattavasti parempia kertoimia ja muita etuja pelaajilleen.
Rahapelilaki ja ulkomaiset nettikasinot, tilanne 2024
Suomalaisille pelaajille on maailmalla tarjolla paljon vedonlyöntiyhtiöitä. Pelaaminen ulkomailla sijaitseville vedonlyöntiyhtiöille on täysin laillista. Vaikka veikkauksella on suomessa monopoli, ei se silti ole esteenä sille, että suomalaiset pelaajat eivät voisi käyttää muita vedonlyöntiyhtiöitä. Monopoli estää ainoastaan ulkomaisten peliyhtiöiden mainostamisen Suomessa, eikä heillä voi olla fyysisia toimipisteitä Suomessa. Vedonlyöntiyhtiöt kuitenkin toivottavat suomalaiset pelaajat tervetulleiksi, sekä niissä pelaaminen on suomalaisille täysin laillista. Tämä sivusto onkin omistettu esittelemään näitä vedonlyöntiyhtiöitä juurikin suomalaisen pelaajan näkökulmasta ja kerromme miksi näitä yhtiöitä kannattaa käyttää siinä samassa kuin kotimaista veikkaustakin.
Vedonlyönnin lainsäädäntö selkokielellä
YIELD on kansainvälinen termi, joka vastaa meidän kotimaista palautusprosenttia. Yield saadaan seuraavalla kaavalla: (Voitot-Panostukset)/Panostukset. Mikäli käytämme samaa esimerkkiä kuin palautusprosentissa, näyttäisi kaava tältä: (7232€-6975€)/6975€=0,0368=3,68%. Kuten huomaamme, kaavat ovat lähestulkoon samat ja lopputuloskin on täysin identtinen, sillä kummassakin tapauksessa huomaamme, että vetomme on tuottanut 3,68% voittoa. Palautusprosentti on siis enemmän Suomessa käytetty, ja Yield taas ulkomailla käytettävä tapa kertoa omasta vedonlyöntimenestyksestä. On kuitenkin hyvä tietää kummasta on puhe, koska nämä sekoittamalla voi saada väärän kuvan tilanteesta. Koska jos annammme luvun 103,68%, on siinä ero, esittelemmekö sen Yieldinä vai palautusprosenttina.