Tarkista parhaat kertoimet vedonlyöntiin seuraavilta sivustoilta.


Kerroin lasketaan sen perusteella, miten todennäköiseksi vedonlyöntikohteen lopputulos arvioidaan. Jos vedonvälittäjä on arvioinut Suomen voiton todennäköisyydeksi 0,25 eli 1/4 , tulee tästä kerroin 4 (käänteisluku).


Vedonlyönti kertoimet voivat muuttua ennen ottelua, jos joukkueiden sisällä tapahtuu lopputulokseen vaikuttavia tapahtumia. Tällainen voi olla esimerkiksi avainpelaajan loukkaantuminen tai poisjäänti muista syistä.

Kerroinvertailussa on hyvä kiinnittää myös huomiota juuri niiden lajien kertoimiin, joita itse pelaat eniten. Osa sivustoista saattaa tarjota esimerkiksi ravivedonlyöntiin laadukkaat kertoimet, mutta ei välttämättä kaikkiin muihin lajeihin. Urheiluvedonlyönti netissä on kaikista suosituin vedonlyönnin kohde, mutta saatat haluta kertoimia myös erilaisiin viihdevetoihin, kuten tosi tv -ohjelmiin. Kaikki riippuu sinun tarpeistasi. Mikäli olet fani on kerroinvertailun tekeminen huomattavasti sujuvampaa, kuin viihdekohteissa.

Miten vedonlyöntikertoimet lasketaan

Korkeammat kertoimet tarkoittavat suurempaa voittopotentiaalia, mutta korkeammat kertoimet eivät kuitenkaan takaa aina voittoja. Mitä korkeampi kerroin kuitenkin on, sitä enemmän voit voittaa, jos vetosi osuu. Pelasit sitten pitkävetoa tai muita vedonlyöntijärjestelmiä, kannatta vedonlyöntikertoimet aina kilpailuttaa vähintään kolmella eri sivustolla.

Vedonlyöntiohjelmistot, kuten kertoimien vertailutyökalut tai automaattiset vedonlyöntibotit, voivat myös olla hyödyllisiä. Ne voivat automatisoida joitakin vedonlyöntiprosesseja ja tehdä vedonlyönnistä tehokkaampaa.

Jokainen betsaaja voi itse perehtyä syvällisesti tietyn lajin tai liigan tapahtumiin, jolloin vedonlyöntikertoimien vertailu on mahdollista. Parhaat vedonlyöntikertoimet löytyvät, kun oppii tunnistamaan ylikertoimet muiden joukosta.

Esimerkiksi, jos vedonlyöntikertoimia tarjoava vedonvälittäjä antaa tietyn ottelun voittajalle kertoimen 2,0 ja toinen vedonvälittäjä samalle voittajalle kertoimen 2,2, kannattaa sinun valita näistä jälkimmäinen, jonka kertoimet ovat korkeammat. Kerroinvertailu on yksi voitollisen vedonlyönnin kulmakivistä


Miten todennäköisyys & odotusarvo lasketaan vedonlyönnissä?

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti:
Lyö vetoa väh. 1.50 kertoimella, saat vetosi arvoisen ilmaisvedon max. 20€. Voit toistaa tämän viidesti ja SAAT 100 € edestä ilmaisvetoja! Kierrätysaikaa: 7 vrk

Prosenttien laskeminen vedonlyöntiin

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti:
Lyö vetoa väh. 1.50 kertoimella, saat vetosi arvoisen ilmaisvedon max. 20€. Voit toistaa tämän viidesti ja SAAT 100 € edestä ilmaisvetoja! Kierrätysaikaa: 7 vrk

Vedonlyöntikertoimet – miten ne lasketaan

Liian pienet kertoimet kannattaa jättää hyödyntämättä ja pyrkiä etsimään niiden sijaan ylikertoimia, jotka ovat onnistuneen vedonlyönnin perusta.

Parhaat kertoimet vedonlyöntiin

parantaa voittomahdollisuuksia. Vedonlyöntikertoimien vertaileminen eri vedonvälittäjien välillä auttaa löytämään parhaat mahdolliset kertoimet ja täten lisäämään voittomahdollisuuksia.

Kertoimien Laskeminen | Miten Vedonlyönnin Kertoimet Lasketaan?

Kertoimien muuntaminen antaa vedonlyöjälle mahdollisuuden valita itselleen parhaiten sopiva esitystapa. Monet vedonlyöntisivustot antavat pelaajan vaihtaa kertoimien esitystavan ja muuntaminen tapahtuu yhdellä klikkauksella.

Kuinka Kertoimet Lasketaan Vedonlyönnissä? | Wildz Casino

UMK 2024 oli jälleen mielenkiintoinen. Mukana oli kiinnostava joukko ennestään tuttuja ja sitten vähän tuntemattomampia artisteja, joista nopeasti peliyhtiöiden lempilapsen tittelin nappasi Sara Siipola voimaballadillaan Paskana. Kerroin pyöri kakkosen tuntumassa ja laski finaalia lähestyessä aina reilusti alle 1,5:en, joillain bookereilla jopa tasolle 1,25. Vaikutti vahvasti siltä, että tämä biisi lähtee edustamaan Suomea Malmöhön. Vaan toisin kävi! Ei ykkös- eikä edes kakkossuosikki voittanut kisaa, vaan todellisena mustana hevosena voittajaksi nousi Windows95man kappaleellaan No Rules, jonka kerroin pyöri jopa kuudesta kahdeksaan vielä finaalipäivänä, ja ennen sitä huomattavasti ylikin! Voidaan arvioida, että UMK-kertoimet ovat menneet monesti hieman metsään vedonlyöntiyhtiöiltä, mutta harvemmin kuitenkaan ihan näin suuri yllättäjä on päässyt tulemaan puun takaa voittoon. Siipolan ja Windows95manin välissä oli vielä nimittäin ollut Mikael Gabriel & nublu tanssittavalla Vox populi -rallillaan, jonka kerroin oli reilut 4.

Vedonlyönti kertoimet | Mistä löytyy parhaat? Ota selvää!

Alikertoimessa on puolestaan päinvastainen tilanne. Olet arvioinut tapahtumalle lopputuloksen ja saanut sen perusteella kertoimen. Vedonlyöntisivusto on arvioinut lopputuloksen todennäköisemmäksi ja tarjoaa siksi lopputulokselle liian pieniä kertoimia.

Miten vedonlyöntikertoimet toimivat?

Jos osaisin, niin en kirjoittelisi tässä Mutta käsittäkseni eivät kuitenkaan kovin paljoa. Esim. Vuoksenmaa on kirjoitellut, että jos vaikka joku tähtipelaaja on loukkaantuneena, niin suuri yleisö yliarvioi sen merkityksen. Yhden pelaajan vaikutus on korkeintaan muutama prosenttiyksikkö. Maalivahten kohdalla tilanne voi tietty olla ihan toinen. Kuitenkin tämäkin seikka voi olla tarkkaavaisen vedonlyöjän kannalta merkityksellinen. Vedonvälittäjän on pakko ottaa huomioon, miten suuri yleisö pelaa ja mahdollisesti muuttaa kertoimiaan vastoin todennäköisyyksiä. Siksi hyvä taktiikka useissa tilanteissa on pelata toisin kuin enemmistö. Esim. Suomen maajoukkueen (Veikkaus) ja suurten joukkueiden häviöt ovat yleensä hyviä kohteita ylikertoimien vuoksi.

Vedonlyönti ja parhaat kertoimet – kattava lista 2024

Alikertoimesta puhuttaessa pelaajan arvio peliyhtiön tarjoamasta kertoimesta poikkeaa jälleen. Jos pelaajan laskema rajakerroin on suurempi, mitä vedonlyönti yhtiön tarjoama kerroin, niin kyseessä on alikerroin. Tällöin pelaaja arvioi, että kohteen osumisen todennäköisyys on pienempi, mitä peliyhtiön mielestä.