Kasinot ja maksut: Valitse lisensoitu Maestro casino
Maestrolla on samat hyvät puolet kuin monilla muillakin pankkikorteilla. Sillä voi ensinnäkin maksaa suoraan tililtä käsin, eikä rahaa tarvitse siirtää ensin esimerkiksi nettilompakkoon. Etenkin suomalaiset suosivat maksutapoja, joilla voi maksaa suoraan omalta pankkitililtä. Lisäksi tämä maksutapa ei voi mennä koskaan miinuksen puolelle, sillä kortilla ei ole luotto-ominaisuutta.
Vaikka maksukorttien käyttö on netissä suosittua, luotollisten korttien käyttö nettimaksamiseen ei kuitenkaan ole suomalaisten suosiossa samalla tavalla, kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Suurimmista luottokorttiyhtiöistä Visan maksukortit ovat alun perin tulleet käyttöön Yhdysvalloissa 1970-luvulla, kun taas Mastercard-luottokortin ja Maestro-pankkikortin juuret ovat samoin merten takana, mutta myös Ruotsissa. Maksukortteja on käytetty rahansiirrossa jo vuosikymmeniä, mikä takaa niiden luotettavuuden ja turvallisuuden kaikissa käyttötilanteissa. Yleinen käytäntö on, että ennen rahansiirtoja nettikasinolla tulee varmistaa henkilöllisyys esimerkiksi toimittamalla tiettyjä dokumentteja. Vahvistamisella varmistetaan, että maksukortti on casinolla tilin haltijan oma kortti.
Mastercardin Maestro-kortti on yksi maailman tunnetuimmista maksukorteista, ja sitä voi käyttää miljoonissa kaupoissa yli sadassa eri maassa. Tästä huolimatta se ei ole kovinkaan yleinen maksumetodi suomalaisilla rahapelisivuilla, toisin kuin Mastercard-luottokortti. Debit-ominaisuutensa vuoksi se on kuitenkin mainio talletustapa, sillä tällä maksutavalla et voi kuluttaa rahaa yli pankkitilisi saldon. Kävimme tarjonnan läpi ja keräsimme parhaat Maestro-kasinot listaksi alapuolelle.
Maestro Kasinot 2024 ▷ [Valitse Paras Maestro Kasino]
Listaltamme löytyvät sekä muut huippuoperaattorit, joilla voit tallettaa Maestro-kortilla. Tässä artikkelissa esittelemme kattavasti sekä itse maksutavan että pelipaikat, joissa sitä voi käyttää. Tutustu siis oppaaseemme ja ota kaikki hyöty irti pankkikortistasi nettikasinoilla!
Oppaamme avulla opit kaiken tarvittavan tästä maksukortista ja sen käyttämisestä netin rahapelisivuilla. Pureudumme metodin turvallisuuteen, mobiiliystävällisyyteen, talletuksiin ja kotiutuksiin sekä hyötyihin ja haittoihin. Lisäksi käymme läpi avokätisimmät bonukset ja kuumimmat uudet Maestro-nettikasinot. Esittelemme myös parhaat pelipaikat kolikkopelien, ruletin, blackjackin ja live-pelien pelaamiseen.
Maksupalveluun ei myöskään yleensä liity Maestron puolelta maksuja. Sen sijaan omalla pankilla ja valitulla kasinolla voi olla omat kulunsa. Ne siis kannattaa tarkastaa suoraan pankista ja kasinolta, jolla aikoo pelata.
Maestron ehkäpä kaikista huonoin puoli on se, että se on monia muita maksutapoja harvinaisempi Suomessa. Monellakaan ei ole Maestro-korttia, vaan sen sijaan Visa- tai Mastercard-kortti. Tällöin ihmiset haluavat useimmiten maksaa näillä korteilla kasinolla, eivätkä hankkia uutta Maestro-korttia, joka on ymmärrettävää.
Valitse paras Maestro kasino pelaamiseen
Maestro-kotiutukset ovat myös mahdollisia. Kotiutustavat vaihtelevat kuitenkin kasinoittain ja siksi maksutavan sopivuus kotiutuksiin on tarkastettava kasinolta. Kannattaa muistaa, että Maestro casinot eivät aina tarjoa samoja maksutapoja kotiutuksiin kuin mitä ne tarjoavat talletuksiin.
Maestro kortti talletuksiin kasinoille
Visa, Maestro ja Mastercard ovat maailman suosituimpia maksuvälineitä käteisen ohella, eikä niiden suosiota voi verrata käytännössä mihinkään muuhun pienemmän luokan rahansiirtotapaan. Suomalaiset vierastavat kuitenkin luottokorttien käyttöä, osin osana eurooppalaista maksutapaperinnettä. Luottokortilla maksaessa kannattaa toki olla tarkkana luoton käytön suhteen, mutta jos luoton maksaa aina seuraavana maksupäivänä kokonaan pois, ei korkoa normaalisti kerry. Nettikasinomaailmassa luottokortit ja muut maksukortit ovat kuitenkin hyvin suosittuja, riippumatta siitä, missä maassa pelejä pelataan. Ainoa tätä rahansiirtotapaa rajoittava tekijä on, löytyykö omasta taskusta sopivaa maksukorttia.
Suomen Parhaat Maestro-Kasinot Vuonna 2024
Maestrolla voi maksaa mobiililaitteilla aivan samaan tapaan kuin tietokoneellakin. Kasinot tarjoavat usein mobiiliversioillaan täysin samat maksutavat kuin desktop-versioillakin. Se johtuu siitä, että mobiilikasinot ovat usein tietokonesivustojen täysiä kopioita, mutta optimoituja toimimaan paremmin mobiililaitteilla. Mobiilipelaajilla on siis loistavat mahdollisuudet käyttää tätä maksutapaa nettikasinoilla.
Suomen parhaat Maestro-kasinot vuodelle 2024
Mobiilikasinot toimivat aina selaimesta käsin. Lisäksi muutama Maestro kasino tarjoaa myös ladattavan sovelluksen, jonka voi halutessaan ladata, mikäli se sopii omalle käyttöjärjestelmälle. Selaimesta käsin toimivat mobiilisivustot taas toimivat yleensä hyvin kaikilla yleisillä käyttöjärjestelmillä. Maestro nettikasino tarjoaa siis samat mahdollisuudet niin mobiili- kuin desktop-käyttäjillekin.
Maestro kasinot tarjoavat suoraviivaisen tavan tehdä talletuksia
Myöskään parhaat Maestro-kasinot eivät jätä toivomisen varaa, mitä tulee turvallisuuteen. Operaattorit suojelevat sinua muun muassa lisensseillä, ulkopuolisten tahojen tekemillä tarkastuksilla ja salatuilla SSL-yhteyksillä ja tietojen kryptaamisella. Monia epäilyttää syöttää omia maksutietojaan nettiin, ja asian kanssa onkin syytä olla huolellinen. Valitse siis sellainen kasino, joka on varmasti lisensoitu ja joka käyttää suojattuja yhteyksiä.
Luettelo 10 uusista turvallisista Maestro online-kasinoista
Maksukortteja käyttäville hyvä asia on, että valtaosa nettikasinoista mahdollistaa rahan talletuksen kortteja käyttäen. Visa talletus, Maestro talletus ja Mastercard talletus kasinolle on todella helppoa, ja toimii täysin samalla tavalla kuin mitä tahansa muitakin nettiostoksia tehdessä. Ainoa asia, joka pelaajan täytyy itse tehdä, on laittaa luottokortin tiedot järjestelmään ja varmistaa niiden oikeellisuus. Tämä tulee tehdä ensimmäisen rahansiirron aikana, riippumatta siitä, oliko kyseessä kotiutus vai talletus. Kun maksukortin on kerran rekisteröinyt nettikasinolle, sen käyttäminen onnistuu muutamalla klikkauksella sekä talletuksen että kotiutuksen yhteydessä.
Maestro: Luotettava Maksutapa Kasinopelaajille
Koska kyseessä on debit-kortti, ei pankkitilin saldon ylittäminen ole mahdollista, minkä vuoksi Maestro-tiliä ei ole mahdollista käyttää yli varojensa. Suoraan kortilla maksettaessa pelaaja ja nettikasino eivät tarvitse välilleen maksunvälittäjää, kuten nettilompakkopalvelua. Omia maksutietoja ei siis tarvitse antaa ulkopuolisten maksupalveluiden käsiin, vaan ainoastaan kasinosivulle.