Käy liittymässä Kutalan Kasinon omaan -ryhmään


Kasinosta on kuulemma muodostunut eräänlainen instituutio. Siis kasino? Kutalan tapauksessa kyseessä on pieni kesäkioski Kuloveden rannalla.


"Haluamme toimia vastuullisesti ja terveys edellä", Kutalan nuorisoseura. Tilanteen todetaan olevan luonnollisesti kovin valitettava ja asiaa pahoitellaan.

Kutalan Kasino on avoinna vielä kuluvalla viikolla joka päivä ja sitten elokuun loppuun pitkät viikonloput perjantaista maanantaihin.

Käy seuraamassa myös Kutalan Kasinon sivuja!

Kutalan Kasino on palvellut kutalalaisia, mökkiläisiä sekä kauempaakin matkanneita asiakkaitaan jo vuodesta 1999. Toimintaa on kehitetty aika ajoin, ja Kasino onkin jo vakiinnuttanut paikkansa monien kanta-asiakkaidensa kesäsuunnitelmissa.

Maanantai-iltaisin Kasinolle kokoontuvat motoristit ja silloin tällöin kutalalaiset järjestävät Kasinolla erilaisia teematapahtumia.

Kutalan Kasino on palvellut kutalalaisia, mökkiläisiä sekä kauempaakin matkanneita asiakkaitaan jo vuodesta 1999. Toimintaa on kehitetty aika ajoin, ja Kasino onkin jo vakiinnuttanut paikkansa monien kanta-asiakkaidensa kesäsuunnitelmissa.

Kutalan kasinolla järjestetään monenmoista puuhaa ja tapahtumaa kesän aikana yhteislauluilloista jalkapallopeleihin, motoristi-maanantaihin, italialaisten autojen iltaan ja peräkonttikirppikseen.


Sellaisia ovat Kutalan Nuorisoseuran kultajyvät: Kasino ja Kylätori.

Kunkkukasino ottaa rahapelipelaamiseen liittyvät ongelmat erittäin vakavasti. Mikäli et enää hallitse pelaamistasi tai sinulle on kehittynyt peliongelma, ota meihin heti yhteyttä tai kautta. Vastuullisen pelaamisen sivumme löydät .

Kutalan Kasino on pieni kesäkioski Kuloveden rannalla

Tuo valtakuntaan maalattu trooppinen tiristäjä kuumottaa Kuloveden rannalla Kutalan sillan tuntumassa. Sastamalan Kutalan 1999 avattu Kasino hellii asiakkaitaan. Veneitä laitureissa on rapiat kaksikymmentä, ja enempää ei mahdu.
On perjantai ja kello huitelee puolen kuuden tietämissä. Helleasuisia ihmisiä virtaa Kasinolle ja kesäsuosikiksi kasvaneelle kylätorille.

Kutalan Kasino on avoinna tälläkin viikolla vielä jokapäivä

Saaressa sijaitsevalla toimii myös Nuorisoseura sekä Kutalan Martat ja Kutalan Metsästysseura. Koko kylässä on vakituisia asukkaita vain 200 ja kesällä määrä tuplaantuu mökkiläisten myötä. Tietoa toiminnastaan ja Kutalan Kasinolla on myös omat .

Lämminhenkinen kesäkioski Kasino Kutalan sillan vieressä

Kutalan Kasino on pieni kesäkioski Kuloveden rannalla. Kioskikopin pienuudesta huolimatta Kasinon tuotevalikoima on laaja, ja luukulta voi käydä ostamassa kaikenlaista aina oluttuopista kalastuslupaan. Kasino on vain kesäisin kesäkuun alusta elokuun loppuun, ja aukioloajat painottuvat iltapäivä- ja ilta-aikaan.

Kutalan kasino VirtualTampereessa

Tämä työpaikka, Kioskimyyjä, 2 paikkaa, Kutalan Nuorisoseura ry, Kutalan Kasino, Sastamala, on ilmoitettu Työmarkkinatori-palvelussa 27.02.2024 ja sen on julkaissut . Kyseessä on Kokoaikatyö. Ilmoitus on toistaiseksi voimassa. Työpaikka sijaitsee kunnassa Sastamala.

Kutalan Kasino | Kasinon juhannus Tekijä: @samholopainen

Kutala tunnetaan järven rannalla sijaitsevasta Kutalan Kasinosta, joka on suosittu kesäkioski. Kioskin viereisellä aukiolla Kutalan nuorisoseura järjesti ennen suositut markkinat, mutta niistä luovuttiin, koska seura ei kyennyt enää järjestämään liian suureksi kasvanutta tapahtumaa.

Kutalan Kasino (@kutalankasino) • Instagram photos and videos

Italialaisia menopelejä esiteltiin viime lauantaina Kasinolla jo seitsemättä kertaa. Puuhamiehenä on alusta asti ollut Kutalan Töllimäessä asuva Seppo Ketonen.

Kuloveden rannalla sijaitsevan Kutalan Kasinon kesätunnelmaa

Kuten olettaa sopii, Kukko on kolunnut tuhansien naisten lisäksi läpi myös satoja ja satoja toinen toistaan savuisempia pelisaleja ja kasinoista sekä IRL-elämässä, että internetissä. Siksi Kukko tuntee kaikki pelialan vaikuttavimmat merkkihenkilöt sekä salatuimmat toimintatavat, joiden turvin kuka tahansa pelaaja pystyy valitsemaan vain parhaat päältä ja antaa monokansan sohlata kolikkojensa kanssa surkeiden toimijoiden parissa.

Volkkarit Kutalan Kasinolla, 5.8.2023

Kutalansaareen kulki ennen Kutalan lossi. Kylästä on 1990-luvulla loppunut pankki, kauppa ja vanhainkoti. Kutalan koulu oli toiminnassa vuodet 1899−1981, viimeiset kymmenen vuotta neljä luokkaa käsittävänä peruskoulun ala-asteen kouluna. Alun perin ja yhteisen vanhainkodin tiloissa sijaitsee nykyisin mielenterveyskuntoutujien palvelukoti Vähä-Ropo.