Kuninkuusravit tuovat Kouvolaan viikonlopuksi jopa 50 000 katsojaa ..


Millaisissa ravikisoissa vedonlyönti on siis yleisintä? Monesti hevosurheilusta kiinnostuneet veikkaavat sellaisissa kisoissa, joilla on myös eniten katsojia. Esimerkiksi Kuninkuusravit on ehdottomasti yksi suosituimmista Suomen ravikisoista, jota kerääntyy vuosittain katsomaan yli 50 000 ihmistä. Kisassa ovat mukana kaikki Suomen parhaimmat ravihevoset, joten monesti kilpailu on erittäin tiukka. Kuninkuusravit järjestetään joka vuosi eri raviradalla, eli jos raveja haluaa seurata paikan päältä, on vuoden kilpailupaikka tarkistettava joka vuosi erikseen.


Viestipalvelu X:ssä ravien äänityöläinen Lauri Hyvönen on ohituskaistan käytössä olemista, pelivaikuttaja Jorma Vuoksenmaa taas .Iltalehti kysyi mielipidettä asiaan muutamilta asiantuntijoilta.Suomen Ravivalmentajat ry:n puheenjohtaja, Santeri Dahlian kolmesti ravikuninkaaksi ja Mokomanin kertaalleen ravikuningattareksi ajanut Jukka-Pekka Kauhanen puoltaa ohituskaistan käyttämistä.– Minun mielestäni sellainen voi olla Kuninkuusraveissakin, kun se kerran Killerillä on muutenkin käytössä.

Kuninkuusravien osamatkat olivat todella jännittäviä seurata. Etenkin kuningasehdokkaiden toinen matka, eli maili, sisälsi draamaa, kun ennakkosuosikki Jokivarren Kunkku laukkasi heti lähdössä ja menetti mahdollisuutensa kuninkuuteen. Pakko myöntää, että pettymys näkyi jopa oman appiukon kasvoilta! Kuninkuuskilpailu vaatii kyllä näin paatuneen ratsutädin näkövinkkelistä siihen osallistuvilta hevosilta paljon. Sunnuntaina juostiin ensin mailin (1609 m) ja jonkin ajan kuluttua pitkä 3100 metrin matka. Ihan millä tahansa kärryponilla ei tuohon kisaan oteta osaa! Aiempi asenteeni raviurheilua kohtaan sai kunnolla kyytiä, niin voimakkaasti välittyi hevosten arvostaminen. Ne ovat niitä oikeita urheilijoita.

Ennakkosuosikit avasivat vahvasti Kuninkuusraveissa

Kaikkien aikojen kingit Kuninkuusraveissa ovat oriit Vieteri, Vesker ja Vekseli, jotka ovat kaikki voittaneet ravikuninkaan tittelin viisi kertaa. Vedonlyöjien kannattaa tarkkailla erityisesti Pentti Savolaisen kasvattamia hevosia. Savolaisen kasvattamat hevoset ovat korjanneet palkintopöydän saaliin Kuninkuusraveissa yhteensä 13 kertaa.

Etukarteen ja maalisuoran avokatsomoon oli kertynyt runsaasti ihmisiä. Edes sadekuurot eivät haitanneet. Yleisö taputti spontaanisti aina, kun ohi ravasi hevosia. Oli sitten kyseessä lähdön startti tai esittely, he taputtivat vain antaakseen tukensa hevosille sekä niiden ohjastajille. Ihan kylmät väreet menivät pitkin selkärankaa, kun tunsi miten intensiivisesti ihmiset olivat mukana! Joku voitti, joku hävisi – niin se menee. Yksi sunnuntaipäivän hienoimmista hetkistä oli kuitenkin kolminkertaisen ravikuninkaan, Santeri Dahlian esiintyminen. Muutama vanhempi herrasmieskin pyyhki silmäkulmiaan. 22 -vuotias ori saapui radalle voittajan elkein ja innostui, kun sai taas ravata yleisön edessä. Santeri Dahlian entinen valmentaja ja ohjastaja Jukka-Pekka Kauhanen totesi haastateltaessa orin hyvin tietävän ja muistavan missä se on, vaikka viettääkin täysin jo eläkepäiviä.

Hevosalan erilaiset tapahtumat ja messut kokoavat vuosittain paikan päälle yli 800 000 katsojaaKuninkuusravit ovat sitoutuneet Suomen olympiakomitean ja urheiluyhteisöjen laatimaan , jonka tavoitteet perustuvat .

En ole koskaan vieraillut Kuninkuusraveissa, jonkinlainen aukko sivistyksessä siis. Ylipäätään ravikertani voidaan laskea miltei yhden käden sormilla. Ensimmäistä kertaa minulla oli hieno mahdollisuus päästä Kuninkuusraveihin ja kunnia tutustua tapahtumaan median edustajana. Heti portteja lähestyessämme kävelimme parin kannustusjoukon perässä. He olivat sonnustautuneet fanipaitoihin ja valmiina tsemppaamaan suosikkihevosensa kohti ravikuninkuutta. Myöhemmin huomasinkin, kuinka tärkeä osa fanikulttuuri on Kuninkuusraveja. Mihin tahansa katsoikaan, näkyi eri kuningas- tai kuningatarehdokkaiden nimillä painettuja lippiksiä, paitoja ja banderolleja. Tämä on ehkä yksi merkittävimmistä eroista ravi- ja ratsastusurheilun välillä. Nimenomaan positiivinen sellainen. Tuli kliseisesti tunne, että nyt on kyse aidosti suuresta urheilujuhlasta!


Sitkeän vedon päätteeksi voittoaika oli kova 23,3a/2100 metriä

Tämä johtuu siitä, että nämä niin kutsutut kasinot ilman rekisteröitymistä maksavat voitot aivan yhtä nopeasti, kuin ne hakisi kassalta ravien päätyttyä. Voit löytää kätevästi listan näistä kasinoista netin vertailusivustoilta. Esimerkiksi on lista sellaisista kasinoista, joissa erillisen tilin avaamista ei vaadita.

Kuninkuusraveihin pohditaan suurta uudistusta

Vedonlyönti ja ravit ovat kuuluneet yhteen jo pitkään lajien historiassa. Vedonlyönnillä on rahoitettu raviurheilua. Kuninkuusravit ovat vuoden suosituin pelikohde raviurheilussa. Pelaajia odotetaan paikanpäälle kymmeniätuhansia.

Kuninkuusravit 2022: Tässä ohjelma vuoden ravitapahtumaan!

Ei satavuotias instituutio mielestäni siihen kaadu, että yleisen käytännön sallimissa rajoissa mennään.Suomen ajajaliigaa hallitseva Santtu Raitala kertoo, että on pohtinut asiaa melko paljon, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi muodostanut asiasta vahvaa kantaa.– Kuninkuusravihistoriassa tuollaista ei ole koskaan ollut.

Raviveikkaus | Lue täydellinen opas | Parhaat ravi vihjeet

HEINÄKUUN VIIMEINEN viikonloppu keräsi Turun Metsämäen raviradalle yli 50 000 katsojaa. Kyseessä olivat tietenkin jokavuotiset , jotka järjestettiin nyt kuudetta kertaa Turussa. Kuninkuusraveja on kilpailtu kaikenkaikkiaan jo 84 kertaa, ensimmäiset pidettiin Lahdessa vuonna 1924. Perinteet ovat pitkät ja se näkyy selvästi koko tapahtuman ajan. Raviurheilu on suomalaisille sydänasia. Etenkin Kuninkuusravit ovat yleisölle poikkeuksellisen jännittävät, sillä juuri kotimainen rotu – suomenhevonen – on siellä pääosassa. Ei tarvitse olla edes hevosihminen, jotta voisi nauttia ravien tuomasta huumasta. Vedonlyönti ja totopelaaminen antavat oman lisänsä, mutta Kuninkuusravit on helppo keino päästä tutustumaan hevosalaan lähemmin. Se on hyvä keino saada hevosurheilua isomman yleisön tietoisuuteen, jo pelkästään median antaman huomion vuoksi.

Vedonlyönti tapahtuu samalla tavalla kuin muukin vedonlyönti

Elitloppet ei ole suomalainen ravitapahtuma, mutta paljon suomalaista yleisöä houkuttelevana ansaitsee kuitenkin maininnan. Jos Kuninkuusravit on Suomen ykköstapahtuma, niin Ruotsin ykköstapahtuma on aina Solvallan raviradalla Tukholmassa järjestettävä Elitloppet. Se on yksi maailman arvostetuimmista ravikilpailuista. Voittopalkinto on tällä hetkellä n. 280 000 euroa. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Elitloppet kerää yli 50 000 katsojaa seuraamaan kutsukilpailua.
‍
Lauantaina kilpaillaan välierät ja sunnuntaina finaali. Matka on 1609 metriä. Suomalaisvoittajaa ei kisassa vielä koskaan ole ollut, Veijo Heiskasen ohjastama yhdysvaltalaissyntyinen Rosalind's Guy sijoittui kakkoseksi vuonna 1985. Suomalaissyntyisistä hevosista parhaimpiin suorituksiin ovat yltäneet neljänneksi sijoittuneet Lucky Number Pertti Puikkosen ohjastamana vuonna 1987 ja Brad De Veluwe vuonna 2013 Tuomas Korvenojan ohjastamana.

Kuninkuusravit, vaihtuva paikkakunta

Muuttuvakertoimisen vedonlyönnin liiketoimintapäällikkö Petri Huikko osoitti TalkKarin yhteydessä toukokuussa siviilirohkeutta soittamalla Kuninkuusraveja koskeneeseen livelähetykseen. Hän lupasi Veikkaukselta vahvaa panosta tapahtumajärjestelyyn, mikäli kisat ajettaisiin ilman yleisöä.

Ylen uutiset aiheesta ”Toto (vedonlyönti)” nopeasti ja luotettavasti.

Majoittujilla on käytössään alueen palvelut, kuten huoltorakennukset sekä päivittäin lämpiävät yleiset saunat.Varauskoodi: KUNINKUUSRAVITErikoishinnat ovat voimassa 1.7.2025 saakkaLisätietoja Ouluhallin Ravicampingista julkaistaan alkuvuodesta 2025, jolloin myös paikat tulevat varattavaksi.Alla oleviin hotelleihin on varattu majoituskiintiöt Kuninkuusraviviikonlopulle.