Tarjoilijaksi ainutlaatuiselle Katajanokan Kasinolle joulusesongiksi!
Kirjoittaja on toiminut Katajanokan Upseerikerhon hallituksessa vuosina 1999 -2011 sekä kerhon kerhomestarina vuodesta 2011 alkaen.
Katajanokan Upseerikerho juhlii ensi vuonna omassa omistuksessaan olevassa ja huolella ylläpitämässään talossaan satavuotista taivaltaan. Edellytykset toiselle vaiherikkaalle vuosisadalle on luotu. Toivoa sopii, että tulevat jälkipolvet pitävät rakennuksesta yhtä hyvää huolta kuin edellisetkin.
Royal ravintoloiden joulubuffetien perässä päädyttiin tällä kertaa Katajanokan Kasinolle.
Hovimestariksi Katajanokan Kasinolle!
Royal ravintoloiden joulubuffetien perässä päädyttiin tällä kertaa Katajanokan Kasinolle.
Olen ollut kaksi ja puoli vuotta melko aktiivisesti mukana facebook-ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Kolmisen kuvaa päivässä olen sinne vienyt kuvia näytille ryhmäläisille ja sunnuntait olen yleensä huilannut. Blogeja vanhasta Helsingistä olen tehnyt nyt yhdeksän kappaletta, joista neljä viimeisintä ovat tämänkaltaisia alueellisia kuvakoosteita. Näitä on Hakaniemi, Herttoniemi ja Hämeentie ennen tätä. Innostukseni on kova ja vielä aion tuoda näytille uudestaan kuvia Katajanokalta.
Tässä on vielä elävää kuvaa Katajanokalta vuodelta 1960 noin 8 minuutin pätkä. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on tämän tallentanut: Klikkaa linkkiä ja katso:
Alueella on vielä joitakin 1800-luvun kasarmeja, muun muassa Merikasarmi. Katajanokalla oli pari vuotta sitten 4900 asukasta. Ensimmäiset asukkaat olivat täällä 1700-luvulla. Skatan = Vironniemen kärki. Helsingin satamarata kulki aikanaan tänne asti. Rautatieliikenne loppui vapun aattona 1980. Autolauttaliikenne Tukholmaan alkoi 9.7.1974.
Artikkelin pääkuva: Katajanokan Kasino
Tämä työpaikka, Hovimestari / Katajanokan Kasino, on ilmoitettu Työmarkkinatori-palvelussa 17.10.2024 ja sen on julkaissut . Kyseessä on Kokoaikatyö. Ilmoituksen hakuaika umpeutuu 31.10.2024. Työpaikka sijaitsee kunnassa Helsinki. Ilmoituksen jättäneellä on tällä hetkellä avoimia työpaikkoja Duunitorilla yhteensä 44 kappaletta.
Katajanokan Kasino myyntipalvelu
Tältä näytti siis meidän hääpaikka! Ehkä jaan myöhemmin vielä tunnelmia juhlasta muuten sekä sitten vielä erikseen jatkotilasta :) Kaiken kaikkiaan Katajanokan Kasino oli lopulta täydellinen hääpaikka meille. Itse hääpäivänä oli tosiaan pientä kämmäilyä sovittujen juttujen kanssa ja ongelmaa palvelussa, mutta aikaisemmin kaikki kommunikointi sujui tosi hyvin heidän kanssaan ja tila sekä merellinen sijainti ovat yksinkertaisesti upeita!
Kun etsit tilaa suurille tunteille, muista Katajanokan Kasino.
Tämä työpaikka, Tarjoilija joulusesonkiin / Katajanokan Kasino, on ilmoitettu Työmarkkinatori-palvelussa 16.09.2024 ja sen on julkaissut . Kyseessä on Osa-aikatyö. Ilmoituksen hakuaika umpeutuu 29.09.2024. Työpaikka sijaitsee kunnassa Helsinki. Ilmoituksen jättäneellä on tällä hetkellä avoimia työpaikkoja Duunitorilla yhteensä 44 kappaletta.
Katajanokan kasino häät - Emmi & Simo
Ennen syyskokousta Suomen Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen toivotti säätiön edustajat tervetulleeksi Katajanokan kasinolle ja kertoi kasinon historiasta sekä vastikään loppuun saatetusta kasinon peruskorjauksesta. Suomen Reserviupseeriliitto on yhdessä Upseeriliiton ja Helsingin Reserviupseeripiirin kanssa Katajanokan upseerikerho ry:n perustajajäsen. Katajanokan Kasino on Katajanokan upseerikerho ry:n hallinnassa.
Katajanokan Kasino, Helsinki: Arvostelut
Katajanokan Kasino on tuttu juhlatila Popmasterin DJ- ja karaokejuontajille. Jos suunnittelet juhlia Katajanokan Kasinossa, ota meihin yhteyttä jo suunnittelun alkuvaiheessa. Pystymme ehkä antamaan sinulle kullanarvoisia vinkkejä kyseisen juhlatilan osalta ja voimme tehdä juhlienne osalta alustavan varauksen Popmasterin varauskalenteriin. Valitse oma juhlapakettisi ja laske tarjous DJ- ja karaokepalveluista juhliisi. Saat tarkan kustannuslaskelman sähköpostiisi täysin sitoumuksetta.
Ravintola: Katajanokan Kasino etsii nykyaikana toimivaa konseptia
”Dj hoiti työnsä todella mallikkaasti, eikä pahaa sanottavaa ole.”
– Kristian Ruusuhovi, häät 20.2.2016, Katajanokan Kasino, Helsinki –
Katajanokan Kasino Häät | Nordic Wedding | NELLI + NIKLAS
Katajanokka on edelleen varsin perinteinen kaupunginosa, . Uusissa rakennuksissa pyritään kuitenkin pitämään perinteinen tyyli, jotta alueen historia pystyttäisiin säilyttämään.
Katajanokan Kasino Häät | Wedding at Katajanokka Kasino
Katajanokan yksi kuuluisimmista rakennuksista on ollut kuitenkin vankila, joka oli toiminnassa aina vuoteen 2002 saakka. Vankila valmistui jo keisari Nikolai I:n aikana vuonna 1837. Historiallinen ristinmuotoinen punatiilinen rakennus kärsi toisessa maailmansodassa vaurioita, ja nykyään entinen vankila toimii hotellina.