Kauhajoen Kasinon 70-vuotiasjuhlatanssit
Toisella tapaa kuumat tunnelmat odottivat Kauhajoen kasinolla, joka on tanssilava -tyyppinen illanviettopaikka. Pihalla nuoriso hurjastelee pillurallia ja mittelee voimiaan. Määrätietoinen mutta silminnähden tulistunut perheenpää taluttaa hoipertelevaa, itkevää teini-ikäistä tytärtään Volvon etupenkkiin. Soittopaikan viereisen diskon puolella tunnelmat vaikuttavat hitaine tansseineen hyvinkin lämpimiltä. Ehdottomasti kuuminta on kuitenkin Pain Confessor -yhtyeen keikkabussin vieressä. Sieltä bongataan nuoripari, joka on löytänyt oivan paikan maailman kauneimman asian harrastamiselle. Muutama lämpöaste, alla mätäneviä syksyn lehtiä, tytöllä jalat kohti Pohjanmaan kirkasta tähtitaivasta. Voi luoja mitä romantiikkaa. Se teki meidät jne.
Paikalla on edustusta tekijätiimistä kertomassa elokuvan teosta. Projekti on kestänyt kaksi ja puoli vuotta, ja käsikirjoitustiimiin kuulunut Aapeli Autio kertoo olevan mielissään, kun elokuvaa saa viimein näyttää yleisölle. Jokipiin mukaan Mietaa heijastelee edeltäjänsä tavoin valkokankaille aikakautensa paikallista nuorisokulttuuria.
järjestetään ainakin Jalasjärvellä ja Vaasassa keskiviikkona 6. marraskuuta ja Kurikassa sekä Lapualla torstaina 7. marraskuuta. Ennakkonäytöksissä on mukana elokuvan tekijöitä.
Kesätanssit tiistaisin Kauhajoen Kasinolla.
Olet varmasti kuullut suuresta osasta tämän päivän suosituimmista pöytäpeleistä. Olet mahdollisesti päässyt kokemaan eleganssia, pokerin jännittävää särmää ja etenkin blackjackin parhaita hetkiä baari-illan aikana. Ei ole yllättävää että kaikki nämä ikiaikaiset klassikot ovat löytäneet tiensä perinteisiltä kivijalkakasinoilta myös netticasinoille. Kauhajoelta löytyy omat porukkansa joissa pääsee läiskimään korttia, mutta niinä iltoina kun pokerisalkku on hukassa ja pokerikaverit hutikassa, voi olla parempi pysyä netticasinon livepöydissä.
järjestetään ainakin Alajärvellä, Kankaanpäässä, Kauhajoella, Jurvassa ja Tampereella. Osassa ensi-iltanäytöksiä on mukana myös elokuvan tekijöitä.
90-luvun tapahtumiin Kauhajoen Kasinolla sijoittunut elokuva saavutti 13 000 katsojaa Suomen elokuvateattereissa keskellä koronapandemiaa.
Meikäläisten syksyn viimeinen veto starttasi satapäiselle yleisölle, joka oli tullut irtautumaan arjesta Kasinolle. Sisukas yleisö jaksoi valssata tahdissamme loppuun asti ja muistaakseni huutaa vielä encoretkin. Viimeisessä biisissä saimme nähdä hauskan näyn, kun Jusbaum juoksi etupäästä lavalle laulamaan kertsiä muiden tekniikan ukkojen kanssa. Mahtavaa nähdä, että tuhottoman vanhakin vielä jaksaa! Tämäkin oli helvetin hyvä keikka.
Kasinonkuja Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa ()
... joo, ennen piti kemuusta hakia helluja, mutta ny niitä saa netistä !! Kasino ja mietaa vois pärijätä seniori porukoolle, ja orkat tottakai maan parhaasta päästä. Luulis, notta olis tunkua kesääsin
...että sellane kasino reissu ;DDjjalka vähä kipee ku jo...
– Hauskana vitsinä lopputekstien päätökseksi lisättiin "Nähdään Mietaalla", koska maakunnassa Kurikan Mietaalle mentiin talvikaudella, kun kesäkausi vietettiin Kasinolla. Mutta kyselyjen määrä jatko-osasta ei koskaan loppunut, vaikka niille kohteliaasti vähän naurettiinkin, kertoo Jokipii.
Kauhajoen Kasinolla tanssitaan taas. Kuva: Kauhajoki-lehden arkisto
”Sydän sykkii taas onnensa aikaa, tangon tahtihin kiivaasti lyö. Lemmen riemusta rintakin raikaa, Eessa jälleen on tunnelma yö.” Kuten Tango Kauhajoen kasinollla -kappaleessa tunnelmoidaan, useaa sukupolvea tanssittanut Kauhajoen Kasino on koonnut kansaa lähikunnista ja aina Vaasasta asti. Kauhajoen kasinon käänteistä ja tarinoista on tehty suosittu indie-elokuvakin, jonka ensiesitys oli keväällä 2020.
Kasinolla tanssitaan juhlan kunniaksi
Rakkaudesta se hevonenki. Olimme palkita kovasti arvostamamme Kauhajoen Krouvin sekä itsemme jos ei nyt liekeillä, niin vähintään häkämyrkytyksellä. Minä ja huonetoverini Kuisma ajateltiin rentoutua ajomatkan päätteeksi saunalla ja nokosilla – tässä järjestyksessä. Kävi kuitenkin niin, että täydelle teholle säädetty sauna sai lämmetä oikein huolella, kun löylyjä odotelleet kitarasankarit nukahtivat. Kolmen tunnin kuluttua heräsimme hiestä märkinä, kun huomattavasti lämmenneessä kämpässä haisi kuumalle puulle (niin, sellainenkin haju on…). Säntäsin saunaan ja totesin mittarin olevan tapissa, 140 astetta. Ei muuta kuin lauteille ja Imatran ajot -asentoa haltuun. Oha se varma.
Descubra todos os próximos shows agendados em 2024-2025 em Kasino.
kuuluvan, käydyn aikana Filppulassa oli molemmin puolin , joka käskystä hyökkäsi venäläisten kimppuun. Venäläiset joutuivatkin perääntymään. Kauhajoen taistelu päättyi Ruotsin voittoon.
Kasino recebe shows com uma ampla variedade de gêneros musicais.
on kunnianhimoinen elokuvaprojekti, jonka tapahtumat sijoittuvat kultaiselle 90-luvulle, pohjalaisen nuorisokulttuurin ytimeen: .
Kasino -elokuva on clearasilin ja hiuslakan tuoksuisen ajankuvan legendaarisesta Kasinosta kaikkine lieveilmiöineen, sen nuorista ja musiikista. Eri paikkakuntien parkkipaikoista, nuoresta rakkaudesta aikana jolloin Nokiat ja Ericssonit ilmestyivät nuorten käsiin ja europop pauhasi.
Jatko-osan käsikirjoitusta työstetään parhaillaan.
Tervetuloa Kauhajoen kasino -sivustolle. Tämä sivusto on ankarien kasinoalan fanien perustama ja ylläpitämä sivusto jolla jaamme keräämäämme tietoutta liittyen sekä perinteisiin kivijalkakasinoihin että nettikasinoihin. Jos haluat aloittaa pelaamisen, kannattaa ensin miettiä, millaiset kasinot ovat sinua kiinnostavia. Tähän vaikuttaa moni asia. Viime aikoina aloittaneet tarjoavat kilpailukykyisiä kasinobonuksia uusille asiakkaille, mutta toisaalta vanhat ja vakavaraiset nettikasinot pystyvät antamaan harkitumman kokemuksen pitkän kokemuksensa turvin. Seuraavassa muutamia asioita, joita kasinot ja niiden kiehtova maailma pitää sisällään.
Kauhajoen kasino, oli joskus oikea temmellyskenttä.
– Mietaa lähestyy teemaa hiukan uudesta kulmasta. Olemme moneen kertaan läpi loppukesän arvioineet sitä, onko aihe lähestyttävä myös sellaiselle katsojalle, joka ei ensimmäistä osaa ole nähnyt, ja olemme siinä mielestämme onnistuneet, toteaa käsikirjoittaja Heli Kärnä.